TV3: Joan Laportalta huojentava viesti Barcelonan valmentaja Ronald Koemanille

Päävalmentaja Ronald Koeman on luotsannut Barcelonan suorastaan erinomaiseen kevätkauden vireeseen. Joukkueen edellisestä tappiosta La Ligassa on kulunut jo 3,5 kuukautta, ja 16 viimeisestä sarjapelistä on ollut tuloksena 13 voittoa ja kolme tasapeliä.
Supercopan finaalin jatkoaikatappio Athletic Bilbaolle oli kova pala, ja samoin oli putoaminen Mestarien liigasta PSG:lle. Barcelonalla on kuitenkin edelleen hyvät mahdollisuudet jopa kahteen eri pokaaliin, sillä se on monien papereissa suosikki voittamaan sekä La Ligan että Copa del Reyn.
Barcelonan puheenjohtajaksi 11 vuoden tauon jälkeen palannut Joan Laporta ei ole aiemmissa kommenteissaan valanut suoranaisesti suurta luottamusta Koemaniin, mutta TV3:n mukaan tilanne on nyt muuttunut. Kanava kertoo Laportan pitäneen tiistaina palaverin Koemanin kanssa, ja ilmoittaneen tälle seurajohdon toiveen, että Koeman jatkaa Barcelonan valmentajana sopimuksensa mukaisesti myös ensi kaudella.
[readmore from=Koeman-Ronald]
Laportan ja Koemanin ohella tapaamiseen osallistuivat Barcelonan jalkapallojohtaja Mateu Alemany sekä tekninen johtaja Ramon Planes. Koemanin kerrotaan saaneen Laportalta ensimmäisen luottamuslauseen jo Pariisissa pelatun PSG-Barcelona-otteluparin toisen osaottelun yhteydessä, mutta eilen annettu ilmoitus oli vielä astetta virallisempi. Näin Barcelona ei suunnittele valmentajanvaihdosta ennen ensi kautta.
Koeman esitti puolestaan Laportalle selkeän toiveen siitä, että hän saa aktiivisen roolin ensi kauden pelaajiston suunnittelussa.
Lähde: Marca
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Barcelona hävisi, mutta meni jatkoon – näin kommentoi Hansi Flick
- Barcelona päästi kolme maalia Saksassa – eteni silti Mestarien liigan välieriin
- Kylian Mbappé sai törkytaklauksestaan yhden ottelun pelikiellon
- Polvivammasta kuntoutuva huippulupaus tekemässä jatkosopimuksen Barcelonan kanssa
- Barcelonalle huippu-uutisia – luottopelaaja pelikunnossa Mestarien liigan ottelussa
- Toimittaja: Luka Modricille uusi aluevaltaus Englannin kakkostasolta
- Näkökulma: Kylian Mbappén pitäisi saada törkytempustaan pitkä pelikielto – oma valmentaja paljasti syyn
- Real Madrid kiinnitti nuoren talentin
- AS: Tällainen pelikielto Kylian Mbappéa voi nyt odottaa
- Näin Davide Ancelotti kommentoi Kylian Mbappén suoraa punaista

- Relevo: Lucas Vázquez saattaa jättää Real Madridin
- Näin Davide Ancelotti kommentoi Kylian Mbappén suoraa punaista