Sevillan päävalmentaja tulistui koronarajoituksista: ”Emme voi syödä aamupalaa yhdessä, mutta..”

Sevilla kukisti tiistaina Linaresin Copan toisella kierroksella 2-0.
Sevillan päävalmentaja Julen Lopetegui peluutti kamppailussa useita avainpelaajiaan ja nappasi lopulta varsin helposti jatkopaikan.
Lopetegui ei kuitenkaan pitänyt ottelun olosuhteista. Luotsin mukaan kenttä oli luokaton ja pukusuojatilat sitäkin huonommat. Lopetegui kummasteli, miksei joukkue saa syödä yhdessä aamupalaa, mutta silti 50 ihmistä ängetään pieneen pukukoppiin.
Lopeteguin mukaan Linaresin kaltaisten alemmilla sarjatasoilla pelaavien joukkueiden on helpompi sopeutua yllä mainittuihin tilanteisiin, koska he ovat tottuneet niihin.
– Joukkueet, jotka pelaavat normaalisti tällaisissa olosuhteissa, pystyvät valmistautumaan otteluun paremmin. Se on heille hienoa, mutta meille ei niinkään, koska pelaamme poikkeavissa olosuhteissa ja eri rajoituksilla. Emme voi syödä aamupalaa yhdessä, mutta sitten 50 ihmistä ängetään 30 neliön kokoiseen pukukoppiin. Sellaista se on, Lopetegui kummasteli.
– Kenttä oli todella huonossa kunnossa. Vastustajamme oli jo tottunut siihen.
Kuudentena La Ligassa oleva Sevilla jatkaa kauttaan lauantaina, kun vastaan asettuu Real Sociedad Pizjuánilla.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Carlo Ancelotti kiisti väitteet eripurasta Real Madridissa
- Lionel Messiltä iso lausunto Lamine Yamalista: ”Hän on jo nyt”
- Real Madrid päättää konkaripelaajan kohtalosta vasta seurajoukkueiden MM-kisojen jälkeen
- Barcelona yrittää saada La Liga -pelin siirrettyä Mestarien liiga -koitoksen alta
- La Ligasta pääsee ensi kaudeksi viisi joukkuetta Mestarien liigaan
- AS: Brasilia haluaa palkata Carlo Ancelottin maajoukkueensa uudeksi päävalmentajakseen – odottaa pikaista vastausta
- Kylian Mbappé kärsii nilkkavammasta
- Relevo: Carlo Ancelotti menetti Real Madridin pelaajien luottamuksen
- Sky: Carlo Ancelotti jättämässä Real Madridin päävalmentajan paikan kesken kauden
- Carlo Ancelotti nöyrtyi: ”Arsenal ansaitsi sen”

- Barcelona palaamassa Camp Noulle syyskuussa