Manuel Neuer vastasi Marc-André ter Stegenin esittämään kritiikkiin – ”Ei ollut ensimmäinen kerta häneltä”

Saksan A-maajoukkueen maalivahtitilanne puhuttaa.
Monen tahon mielestä Barcelonan Marc-André ter Stegen on jo noussut Bayern Münchenin Manuel Neueria paremmaksi. Siitä huolimatta Neuer on edelleen tukevasti Saksan maajoukkueen ykkösvahti ja ter Stegen istuu penkillä.
Ter Stegen avasi hieman sanaista arkkuaan syyskuun maajoukkuetauon yhteydessä.
– Tietysti se [penkillä istuminen] ajaa minut hulluksi, ter Stegen sanoi (lue koko lausunto tästä).
Ter Stegenin esittämä kritiikki ei jäänyt Neuerilta huomaamatta. Nyt Bayern-vahti kommentoi asiaa Skylle.
– Olen joukkuepelaaja ja haluan aina joukkueen parasta. En tiedä, onko tuollainen [kritiikki] hyväksi joukkueellemme, etenkään tällä meidän pelipaikallamme, Neuer sanoi.
Neuerin mukaan ter Stegen ei avautunut asiasta joukkueelle syyskuun maajoukkueleirillä. Neuer sanoi ymmärtävänsä, että penkillä istuvat eivät ole tyytyväisiä tilanteeseensa, mutta että ter Stegen on kuitenkin paremmassa asemassa kuin pari muuta kovaa saksalaisvahtia. Arsenalin Bernd Lenolla ja Eintracht Frankfurtin Kevin Trappilla ei ole oikeastaan mitään mahdollisuuksia päästä pelaamaan.
– Meillä on monia todella hyviä maalivahteja. Tämä nyt käyty keskustelu ei ole kovin reilua Bernd Lenoa ja Kevin Trappia kohtaan. Tärkeintä on joukkueen menestyminen, ja meidän [maalivahtien] on tuettava toinen toisiamme.
– Se on se, mitä haluan sanoa. En halua kommentoida tätä sen enempää. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän [ter Stegen] antaa tuollaisia lausuntoja.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- AS: Brasilia haluaa palkata Carlo Ancelottin maajoukkueensa uudeksi päävalmentajakseen – odottaa pikaista vastausta
- Kylian Mbappé kärsii nilkkavammasta
- Relevo: Carlo Ancelotti menetti Real Madridin pelaajien luottamuksen
- Sky: Carlo Ancelotti jättämässä Real Madridin päävalmentajan paikan kesken kauden
- Carlo Ancelotti nöyrtyi: ”Arsenal ansaitsi sen”
- Real Madrid putosi Mestarien liigasta
- Barcelona palaamassa Camp Noulle syyskuussa
- Relevo: Antoine Griezmannin tulevaisuus selvillä – jää Atléticoon
- El Clásicon ajankohta julkaistu
- Jude Bellinghamilta varoitus ennen Real Madridin ratkaisuottelua – pukukopissa toistunut yksi sana

- Barcelona hävisi, mutta meni jatkoon – näin kommentoi Hansi Flick
- Barcelona palaamassa Camp Noulle syyskuussa
- Relevo: Antoine Griezmannin tulevaisuus selvillä – jää Atléticoon